Dokumentaarisia hääkuvia

 

 

 

Iloa, naurua, rakkautta, läheisiä ihmisiä,
tärkeitä hetkiä - teidän hääpäivästä.

muutama sana hääkuvauksesta


Miksi valita dokumentaarinen hääkuvaaja? Dokumentaarisista valokuvista välittyy hääpäivän tunnelma ja hetket juuri sellaisina kuin ne tapahtuvat, luonnollisina ja aitoina. Mielestäni parhaat kuvat ovat niistä hetkistä, joita ei ole ennalta suunniteltu. On paljon hetkiä, joita hääpari ei välttämättä hääpäivän aikana huomaa, ja juuri näitä asioita löytyy teidän häägalleriasta. Voitte siis palata tärkeisiin hetkiin kerta toisensa jälkeen kuvien avulla. Joskus kuulee sanottavan, että hääpäivä on yhtä poseeraamista. Haluan, että teillä on hääpäivänne aikana mielessä kaikkea muuta, paitsi kuvien ottaminen. Teidän tai vieraiden ei tarvitse poseerata kameralle, vaan voitte nauttia päivän tunnelmasta ja ohjelmasta.


Potrettikuvauksen aikana toki ohjaan teitä, mutta silloinkin rennolla ja lempeällä otteella. Kuvissa on paljon liikettä, mutta joukkoon mahtuu myös muutamia poseerattuja kuvia. Kuvaan myös yksityiskohdat, esimerkiksi kimpun, puvun, kengät, hiukset, sulhasen vieheen ja rusetin. Kuvaus voidaan aloittaa first lookilla jos niin haluatte. Vihkitilaisuudessa sekä hääjuhlassa kuvaan paljon vieraita ja yleistä tunnelmaa, yksityiskohtia, hääparia unohtamatta. Myös ryhmäkuvien kuvaus onnistuu esimerkiksi hääjuhlan aikana. Vihkitilaisuuden ja hääjuhlan aikana pyrin sulautumaan taustalle ja vieraiden joukkoon. Hääkuvaussopimus allekirjoitetaan sähköisesti varauksen yhteydessä. Hääkuvien galleriaa saatte jakaa vieraille halutessanne. Kaikki kuvaukseen liittyvät asiat käydään läpi hääpalaverissa, joka pidetään videopuhelussa noin kuukausi ennen hääpäivää.


Olen saanut olla neljän vuoden aikana jo 50 hääparin mukana kertomassa heidän tarinaa kuvien avulla. Tiedän paikkani hääpäivän aikana, jotta saan kuviin ne aidot hetket.

Kuvien lisäksi haluan, että teidän päivänne sujuu mahdollisimman sujuvasti ja stressittömästi, joten huolehdin kuvaukseen liittyvistä aikatauluista ja olen tavoitettavissa kysymyksille milloin vain.


Olisi ihanaa olla kuvaamassa teidän hääpäivänne tarinaa. Jos dokumentaarinen hääkuvaus on toiveena, mielelläni kuulisin lisää suunnitelmistanne.


YHTEYDENOTTOON PÄÄSET TÄSTÄ


Kaikki hinnat sisältävät alv. 25,5 %. Kuvauksen hintaan lisätään matkakulut tai majoituskulut, mikäli kuvaus on Iin ulkopuolella.

Kilometrikorvaus vuonna 2024 on 0,57 e/km. 

 

VARAAMALLA KUVAUKSEN HYVÄKSYT KUVAUSEHDOT!



olisiko joku näistä dokumentaarisista hääkuvauspaketeista sopiva just teille? <3


hääkuvaus - koko päivä

·      suunnittelupalaveri videopuhelussa

·      hääpotretit

·      perhekuvat

·      vihkitilaisuus

·      hääjuhlan kuvausta

·      halutessanne ryhmäkuvia hääjuhlassa

·      päivän kesto 9 h (esim. 12-21), lisätunnit 120,00 €/h

·      ensimmäiset kuvat kahden arkipäivän sisällä

·      kuvien toimitusaika 4 viikkoa kuvauksesta

·      400+ kuvaa



1350€

potretit ja vihkitilaisuus

·      suunnittelupalaveri videopuhelussa

·      hääpotretit

·      perhekuvat

·      vihkitilaisuus

·      ensimmäiset kuvat kahden arkipäivän sisällä

·      kuvien toimitusaika 4 viikkoa kuvauksesta

·      200+ kuvaa



590€

hääpotretit

·      suunnittelu viestitse

·      hääpotretit

·      kuvausaika 1-2 h

·      ensimmäiset kuvat kahden arkipäivän sisällä

·      50+ kuvaa

·      kuvien toimitusaika 4 viikkoa kuvauksesta


390€

HÄÄKALENTERI 2025 - vapaat lauantait

Kalenterista löydät vielä vapaana olevat lauantait koko päivän hääkuvauksille. Kuvaus onnistuu myös muinakin päivinä!

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä ja kerron kuvauksesta enemmän. Yhteydenotto ei sido mihinkään!

Tammikuu

4.1.2025

11.1.2025

25.1.2025

Helmikuu

8.2.2025

15.2.2025

Maaliskuu

8.3.2025

15.3.2025

22.3.2025

29.3.2025

Huhtikuu

12.4.2025

19.4.2025

Toukokuu

TÄYNNÄ

Kesäkuu

TÄYNNÄ

Heinäkuu

12.7.2025

19.7.2025

elokuu

2.8.2025

9.8.2025

23.8.2025

30.8.2025

Syyskuu

6.9.2025

13.9.2025

27.9.2025

Lokakuu

4.10.2025

11.10.2025

18.10.2025

25.10.2025

Marraskuu

1.11.2025

8.11.2025

15.11.2025

22.11.2025

29.11.2025

Joulukuu

13.12.


" Hei pakko tulla vielä kehumaan. Kiitos, iso kiitos, aivan mielettömiä kuvia. Kuvien tyyli on just semmoista kun ajattelinkin ja niistä välittyy se tunnelma. Ollaan saatu myös vierailta paljon kehuja ♡. "

Hääkuvaus, E & M


Pidätän oikeuden muutoksiin.

Sivu päivitetty 24.9.2024.

Instagramista löydät lisää kuvia ♡

@valokuvausheidiollila